RitvaPuolakka

Kaikki blogit puheenaiheesta Vihervasemmisto

Dalai-lama ajoi median kriisiin ja peittelyyn

Dalai-lama aiheutti toimittajille kriisin. Hän sanoi Euroopan kuuluvan eurooppalaisille. Ruotsalaiset mediatalot poistivat pian uutisen sivuiltaan ja vaihtoivat muihin laman sanomisiin.

Seikkailuni vihervasemmistossa on ohi

Olen tänään 17.9.2018 ilmoittanut eroavani vasemmistoliitosta vastalauseena Hämeen piirihallituksen päätökselle jättää Lahden kunnallisjärjestön jäsenkokouksen äänestyksessä eniten ääniä saanut lahtelainen kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen eduskuntavaalien ehdokaslistan ulkopuolelle. Tällainen järjestödemokratian vastainen toiminta on hyvä esimerkki niistä syistä, miksi äänestäjät ovat kyllästyneitä perinteisiin puolueisiin.

Timo Soini – ulkoministeriys, abortin vastustaminen ja välikysymys

Tämä kirjoitus todennäköisesti ärsyttää monia. Kirjoituksen sisältö saa monen verenpaineen nousemaan ja pään punoittamaan.

Aluksi on syystä kerrata, mitä minä edustan ja mitä minä en edusta tällä blogikirjoituspalstalla. En todellakaan edusta mitään puoluetta ja tiettyä ajatussuuntaa. Edustan vain itseäni ja omia mielipiteitäni.

SDP:n mahalasku alkoi. Rinne on vaaraksi!

Antti Rinne ja vihervasemmisto teki emämunauksen esittämällä Timo Soinille epäluottamusta.
Jos katsotaan mistä alkoi SDP:n nousu, niin se ajoittuu tuonne Perussuomalaisten kahtia jakaantumisen jälkeen.

Sen kummempia päättelemättä iso osa Soinilaisia siirtyi pikku hiljaa demareiden taakse, mutta nyt tulemme näkemään seuraavassa gallupissa kuinka nämä kannattaja poistuvat Rinteen munauksen myötä pois. Osa takaisin Perussuomalaisiin ja osa kokoomukseen tai keskustaan.

Viisitoista vuotta vihervasemmistolaista hegemoniaa

Sipilä meni ja kertoi oman vaihtoehtonsa totuudesta viime viikon tiistaina kertoessaan, että  "Pidän vihervasemmiston argumentaatiota leikkauksista paitsi objektiivisesti katsottuna virheellisenä myös epäoikeudenmukaisena. Teidän jälkiänne olen yhdessä muun hallituksen kanssa viime vuodet korjannut.". Siitä sitten kuuluisa koira älähti ja alettiin puhua oikeistopopulistisesta viholliskuvasta.

Vihervasemmiston sanataikuus merkki kriisistä?

Tavalliselle ihmiselle vihervasemmisto tarkoittaa vihreitä ja vasemmistoa yhdessä. Nyt vihreät ja vasemmistoliitto ovat tämän heidänkin käyttämän termin todenneet paheksuttavaksi, koska joku huomasi Halla-ahon voivan olla ensimmäinen käyttäjä.

 

Äärioikeistolainen vihervasemmistolainen?

Kekkosen ajan toisinajattelijoita kutsuttiin äärioikeistolaisiksi. Aikaa on kuvattu Riku Keski-Rauskan ansiokkaassa Yksinäinen Ehrnrooth -elämäkertakirjassa sekä tuoreessa Teppo Sillantauksen HS Kuukausiliitteen jutussa (huhtikuu 2017). Olen tutustunut Sillantauksen haastattelemaan entiseen kokoomuksen kansanedustajaan Kullervo Rainioon. Hän oli yksi heistä, jotka uhrasivat poliittisen tulevaisuutensa vastustaessaan Kekkosen uudelleenvalintaan johtanutta poikkeuslakia.

Eduskuntavaaleista blokkivaalit vihervasemmiston ja keskustaoikeiston välille

Vihreät ja Vasemmistoliitto ärsyyntyivät pahoin, kun pääministeri Juha Sipilä käytti tiistaina 21.8.2018 vihervasemmisto-sanaa Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vantaalla.

ViherVasemmisto = GroenLinks (Hollannin kasvava puolue)

Hieman hymyilyttää tuo tuore kohu vihervasemmisto-ilmaisun käytöstä. Hassua, ettei vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonkaan ole vielä tottunut käyttämään tätä neutraalisanaa (linkki). Hän suorastaan tuskailee tämän termin kanssa, mikä tuntuu jotenkin liikuttavalta. Entisessä kotimaassani (jossa sosialidemokraateista tuli sirpalepuolue) vihreät ja vasemmisto yhdistivät voimansa, jonka seurauksena syntyi puolue GroenLinks.

Parempaa populismia

 

Vihreästä liikkeestä vain poliittiseksi vihreäksi puolueeksi sammaloituneen ja humalluttavan hovikelpoiseksi hioutuneen hyväosaisten hypetysfoorumin paikallisedustaja Pekka Virtanen kolumnoi taas Koillissanomissa totuttuun tyyliin maalaten kauhukuvia populismin yleiseurooppalaisesta voittokulusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä