RitvaPuolakka

Kaikki blogit puheenaiheesta Sähkön siirtohinnat

Sähkönkuluttaja, uuden ajan torppari

Tulla tupsahti sähkölasku. Yhteensä 134,96 € josta siirron osuus 68% ja itse energian osuus 31,8 %. Kun verot otetaan mukaan ovat maksuosuudet: vero 25%, siirto 49,4% ja kulutus 25,6%.

Luonnolliset monopolit rahastavat jälleen - sähkön tehomaksu

Sähkölämmitteisen talon omistajana mieltä lämmitti lukea Uuden Suomen artikkeli uudesta sähkön tehomaksusta, jonka ensimmäisenä ovat ottamassa käyttöön Helen sähköverkko Helsingistä ja LE-Sähköverkko Lahdesta. Jälleen on kyseessä korotus siirtohintaan aiempien maksujen päälle ja eiköhän muut luonnolliset monopolit kohta seuraa perässä, kun kerran uusi rahastuskeino on keksitty.

Sähkön siirtomaksun jatkuva nousu - kiinteät maksut jopa 57%

Sähkön siirtohinnat jatkavat nousuaan kuten kuvan Energiaviraston statistiikka kertoo. Erityisesti kiinteät maksut ovat nousseet koko 2010-luvun, joten vähän sähköä käyttävät ovat kärsineet noususta suhteessa enemmän. Tekniikka&Talous-lehti kertoo seuraavaa:

Ehdotus "Kansalaisaloitteeksi" sähkömarkkinalain parantamisesta

Yhteenveto alempana ehdotetun muutoksen vaikutuksista:
- Kun sähkönjakeluverkon kaudella 2016-2023 kerättävät sähköverkon lisääntyneet investointikulut laskutetaan vain siirretyn energian hinnoissa, ne kohdistuvat parhaiten siihen kulutukseen, joka niitä aiheuttaa.
- Vakioluontoisten, kulutuksesta riippumattomien komponenttien poisto verkkomaksuista poistaa hintojen kohdistamisvääristymää sekä parantaa kysynnän hintajoustoa ja hillitsee asumiskustannusten nousua. Samalla päästäisiin eroon myös turhaa työtä aiheuttavista pääsulakkeiden sinetöinneistä.

Helenin uusi aikasiirron aikajaon muutos on kohtuuton

Sähköverkkoyhtiöt ovat yleisesti nostaneet huhtikuun sähkönsiirtomaksujaan. Suurta julkisuutta sai verkkoyhtiö Carunan siirtohintojen korotus. Energiamarkkinavirasto sallii verkkoinvestoinneille entistä korkeamman tuoton ja samalla vaatii vahvistamaan verkkoja toimitusvarmuuden kannalta kriittisimmiltä kohdin.

Caruna voitti, myös muiden jakeluyhtiöiden puolesta

Sähkön siirtohintojen korotusjupakka näkyy nyt laantuneen Carunan ilmoitettua nostavansa hintojaan asteittain äkkikorotuksen sijaan. Lopputulos miellyttänee myös muita sähkönjakelijoita, kuten Heleniä ja Vimpelin Voimaa, jotka voivat jatkossa nostaa hintoja selvästi nykytason yläpuolelle Energiaviraston tuplattua sallitun tuottotason viimevuotisesta.

Luonnolliset monopolit kannattaisi pitää valtiolla

Eduskunnan talousvaliokunnassa olemme tällä viikolla kuulleet Caruna-keissistä asiantuntijoita ja asianosaisia. Carunan kertakorotukset ovat poikkeuksellisia. Eduskunta nosti painetta ja hallitus on tällä viikolla jo linjannut, että kertakorotuksiin valmistellaan korotuskatto tai hyväksymismenettely. Se ei vaan pidemmän päälle hintatasoa muuta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä