RitvaPuolakka

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 41 min 5 s sitten

Mikko Ilonen lopettaa – tienasi urallaan miljoonia

21.3.2019 23:13

Merkittävä suomalainen urheilu-ura päättyy. Suomen kaikkien aikojen menestynein golf-ammattilainen Mikko Ilonen ilmoitti torstaina lopettaansa uransa.

- Laatuaika vaimoni ja kahden lapsen kanssa on merkinnyt minulle paljon, ja olen ymmärtänyt, etten halua priorisoida muita velvollisuuksia perheeni edelle, Ilonen kertoi tiedotteessaan.

Ilonen pelasi ammattilaisena vuodesta 2001 lähtien.

Pelicans antoi HIFK:lle heti isän kädestä

21.3.2019 22:13

Lahden Pelicans murskasi jääkiekon Liigan puolivälierien avauksessa HIFK:n Lahdessa peräti 6-0. Oliwer Kaski teki kaksi maalia ja Juhamatti Aaltonen syötti kolme.

Ottelu ratkesi jo toisessa erässä. Tilanne toisella erätauolla oli 4-0. HIFK:n esitys oli kaukana puolivälierämenestykseen vaadittavasta tasosta.

Lopussa HIFK turhautui, ja Tommi Santala yritti polvitaklauksella vahingoittaa Mikko Kousaa.

- Vähän meni vapaaottelun puolelle, Pelicans-valmentaja Ville Nieminen totesi viileästi lehdistötilaisuudessa.

EU harkitsee lisäaikaa Britannialle

21.3.2019 20:44

Kauppalehden näkemän päätösluonnoksen mukaan EU-johtajat olisivat antamassa Britannialle brexit-lisäaikaa 22. toukokuuta saakka.

EU-maat eivät halua antaa enempää lisäaikaa, sillä oletuksena on, että Britannia ei aio järjestää EU-vaaleja.

EU-vaalit pidetään EU-maissa 23.-26. toukokuuta välisenä aikana.

Lisäajan saamisen ehtona on, että neuvoteltu erosopimus menee läpi brittiparlamentissa.

EU-johtajat toistavat, että itse erosopimus ei ole neuvoteltavissa uudestaan.

Selvitys paljastaa taksilain hyötyjen jääneen pieniksi – Kansanedustaja: Totaalinen fiasko, jota ei voi perua

21.3.2019 19:23

Taksiuudistuksen hyödyt ovat jääneet vaatimattomiksi niin asiakkaiden kuin taksiyritystenkin näkökulmasta, ilmenee Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin torstaina julkaisemista kysely- ja tutkimustiedoista.

Kokoomuslaiset innostuivat Lauri Lylyn kannanotosta – ”Samoilla linjoilla kuin kokoomus”

21.3.2019 18:37

”Koko julkista palvelujärjestelmää ei tarvitse korjata vaan se, mikä vaatii huoltoa”, kirjoittaa Tampereen demaripormestari Lauri Lyly verkkokirjoituksessaan.

Brexit: May vetoaa yhä sopimukseen – Macron tylynä: ”Me kaikki tiedämme mitä tapahtuisi”

21.3.2019 17:05

Ison-Britannian pääministeri Theresa May sanoo vilpittömästi toivovansa, että Iso-Britannia ja EU saavat aikaiseksi sopimuksen brexitistä.

May vierailee parhaillaan Brysselissä tavatakseen EU-maiden johtajia. Samalla hän yrittää neuvotella lisäaikaa brexit-takarajaan 29.3. ja estää näin tilanteen, jossa Iso-Britannia ajautuisi ulos EU:sta ilman sopimusta.

Brexit-tilannearvio juuri nyt: ”29.3.2019 Britannia poistuu kaikista kartoista ja tiedotuksista”

21.3.2019 16:33

Ison-Britannian EU-ero toteutunee niin sanottuna kovana brexitinä ensi viikon perjantaina, arvioivat toimitusministeristön työministeri, Sinisten varapuheenjohtaja Jari Lindström ja perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho Eurooppalainen Suomi ry:n ja Uuden Suomen eurovaalitentissä torstaina. Pääosa eduskuntapuolueita edustaneista poliitikoista uskoi, että eron ehdoista päästään sopimukseen.

Sipilän hallituksen sote-yhtiö ajetaan alas – ”Ei ole toimintaedellytyksiä”

21.3.2019 15:36

Osana Sipilän hallituksen maakunta- ja sote-uudistusta perustettu Maakuntien tilakeskus Oy ajaa toimintansa alas. Asiasta tiedotettiin torstaina.

Vuonna 2017 perustettu Maakuntien tilakeskus on valmistellut kiinteistöyhtiötä, joka vastaisi kaikista maakuntien tarvitsemista toimitiloista, esimerkiksi sairaaloista. Sipilän hallituksen maakuntauudistuksen valmistelu on kuitenkin päättynyt hallituksen ja uudistuksen kaaduttua.

Näkökulma: Jari Lindströmille ja sinisille täystuho – Demareilla hurja kannatus Kaakkois-Suomessa

21.3.2019 14:17

Työministeri Jari Lindström (sin) oli koko Kaakkois-Suomen vaalipiirin äänikuningas keväällä 2015. Nyt sinisille povataan laajalti ”täystuhoa”.

Kaakkois-Suomesta valitaan eduskuntaan 17 kansanedustajaa. Niistä 5 paikkaa ennakoidaan menevän demareille, kun kaikki nykyiset 4 kansanedustajaa ovat ehdolla.

Tämä sai ay-liikkeen takajaloilleen – Kokoomus veisi liitoilta sopimisen yksinoikeuden

21.3.2019 13:33

Kokoomus lähtee eduskuntavaaleihin pitäen kiinni työehtojen paikallisen sopimisen laajentamisesta niin sanottujen luottamusvaltuutettujen avulla. Ay-liike vastustaa Suomen Yrittäjien ajamaa uudistusta tiukasti ja kokoomuksen kanta aiheutti riitelyä myös Sipilän hallituksessa.

Luottamusvaltuutettu on mukana kokoomuksen päivitetyllä yrittäjyystavoitteiden listalla, joka julkaistiin torstaina. Listan ensimmäinen tavoite on edistää reilua paikallista sopimista.

Kärpät ylivoimainen Ilvestä vastaan? – "Tiukka sarja tulossa"

21.3.2019 13:27

Jääkiekon SM-liigan runkosarjan ylivoimaisesti voittanut Oulun Kärpät lähtee suurena suosikkina torstaina alkaviin pudotuspeleihin. Kärppien ensimmäisenä haasteena on Tampereen Ilves, joka selvitti tiensä puolivälieriin vasta ns. säälipudotuspelien kautta.

Kärpät tiedostaa kuitenkin, ettei leijumiseen ole varaa. Ilveksellä on sarjassa vain voitettavaa. Kärpät kohtasi Ilveksen neljä kertaa runkosarjan aikana ja voitti joka kerta.

Tappara selvitti alamäkensä: "On paljonkin juttuja tehty oikein"

21.3.2019 12:41

Tampereen Tappara pelasi vaikean alkusyksyn jääkiekon SM-liigassa, mutta lopulta Tapparan kone jälleen lämpesi ja joukkue nousi runkosarjan kakkoseksi heti Oulun Kärppien jälkeen.

Kestomenestyjä Tapparan ensimmäinen haaste pudotuspeleissä on Rauman Lukko, joka selvitti tiensä puolivälieriin säälien kautta. Tapparan hyökkääjä Kristian Kuusela ei paukuttele henkseleitä ennen sarjaa.

HIFK kovassa paikassa: "Meidän parasta ei ole vielä nähty"

21.3.2019 12:28

Helsingin IFK lähtee jääkiekon SM-liigan pudotuspeleihin haastajan asemassa. Tai ainakin se haluaisi lähteä.

HIFK on Suomen mittapuulla suurseura, eikä HIFK koskaan pääse nauttimaan ainakaan samalla tavalla paineettomasta altavastaajan asemasta kuin joku pienempi seura pääsee. Väite siis kuuluu: Pelicans on runkosarjan valossa suosikki, mutta IFK:n kohdalla odotusarvot ovat aina niin tapissa, ettei se pääse koskaan täysin pakoon paineita.

”Tuotteet tehdään hajoamaan” – Kansanedustaja ilahtui: Koko EU haluaa puuttua ”suunniteltuun vanhenemiseen”

21.3.2019 11:54

Kansanedustaja ja vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Hanna Sarkkinen pitää hyvänä EU:n hanketta, jolla halutaan puuttua koko EU:n tasolla niin sanottuun suunniteltuun vanhenemiseen.

Lauri Markkanen palasi ”omalle tasolleen”

21.3.2019 11:44

Paluu kotiparketille tuntui tekevän terää Lauri Markkaselle koripallon NBA-liigassa keskiviikkona. Markkanen johdatti Chicago Bullsin 126-120 -jatkoaikavoittoon Washington Wizardsista.

Markkanen teki Bullsin kolmen ottelun mittaisella vieraskiertueella yhteensä 38 pistettä. Nyt niitä kertyi yhdessä illassa 32. Suomalaistähden tilille kirjattiin myös 13 levypalloa ja viisi syöttöä.

Markkanen upotti kahdeksasta kolmosyrityksestään viisi. Pelitilanneheitot upposivat kokonaisuutena myös yli 50-prosenttisesti: 12/21. Hän laittoi lisäksi kaikki kolme vapaaheittoaan sisään.

Kokoomus rajun höykytyksen kohteena – Keskustajohtaja: ”Menossa valtataistelu, vapaavuorelaiset pääsivät niskan päälle”

21.3.2019 10:42

Kokoomuksen entinen hallituskumppani keskusta ryöpyttää kokoomusta nyt monella äänellä. Keskustan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen jatkaa kritiikkiä, jonka perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) eilen aloitti. LUE LISÄÄ: Annika Saarikko: ”Petteri Orpo esitteli Vapaavuoren soten”

Pääomavero, helppo tapa rahoittaa vaalilupauksia? – Näin kävi, kun viimeksi kokeiltiin

21.3.2019 10:18

Vaalikeskusteluissa pääomaveroprosentin nostoa pidetään helppona tapana rahoittaa vaalilupauksia. Vaikka veronkorotuksia on helppo lupailla, keinona ne eivät automaattisesti toimi, Suomen Vuokranantajat ry toteaa tiedotteessaan.

Yhdistyksen mukaan pääomaveron nosto ei välttämättä nosta kokonaisverokertymää. Pääomaverotuksen kiristäminen kannustaisi yhtiömuotoiseen sijoitustoimintaan, jonka verokanta on alempi ja tällöin verokertymä pienenisi.

Supo: Suomessa ”varsin suuri määrä” tiedustelupalveluiden henkilöstöä – tavoitteena vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon

21.3.2019 09:48

Suomessa maan kokoon nähden varsin suuri määrä ulkomaisten tiedustelupalveluiden henkilöstöä, kertoo suojelupoliisi tiedotteessaan. Supon mukaan Suomi kiinnostaa erityisesti Venäjän ja Kiinan tiedustelupalveluita.

Vieraiden valtioiden tiedustelutoiminnan tavoitteina on Suojelupoliisin mukaan Suomen politiikan eri osa-alueiden ennakoiminen sekä poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen.

Puolueiden johtohahmot EU-vaalitentissä – katso suorana kello 9

21.3.2019 08:41

Eduskuntapuolueiden johtohahmot kokoontuvat tänään torstaina kello 9 vaalipaneeliin, joka aloittaa valtakunnallisen Vaadi faktat -kampanjan. Uusi Suomi näyttää tilaisuuden suorana lähetyksenä. Voit katsoa lähetystä alempana jutussa.

Paneelien järjestäjinä ovat Eurooppalainen Suomi ry, sosiaalialan kattojärjestö SOSTE sekä Uusi Suomi.

Vaadi faktat -kampanjan tavoitteena on tuoda Suomen EU-keskusteluun ryhtiä muun muassa tarkistamalla poliitikkojen ja median esittämiä väitteitä. Faktantarkistuksessa Eurooppalaisen Suomen kumppanina toimii Faktabaari.

Orbánin Fidesz ei saanut potkuja – jäsenyys jäädytettiin EPP:ssä

21.3.2019 08:26

Keskustaoikeistolainen EPP on päättänyt jäädyttää unkarilaisen Fidesz-puolueen jäsenyyden. Fidesz on Unkarin pääministeri Viktor Orbánin puolue, jonka johdolla maan oikeusvaltiokehitys on heikentynyt.

EPP:n puheenjohtajisto ehdotti, että Fideszin jäsenyys jäädytettäisiin, mikä tarkoittaisi, ettei Fidesz-puolue voisi osallistua toimintaan, osallistua EPP:n kokouksiin, äänestää EPP:n päätöksistä tai esittää jäseniään eri tehtäviin.

Puolue pysyy kuitenkin muodollisesti jäsenenä. Fidesz voisi myös yhä käyttää EPP:n tunnuksia.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset