*

RitvaPuolakka

Mikä onkaan miehiään Sauli Niinistö?

Aika ajoin tulee miettineeksi mikä oikein onkaan miehiään nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö.

Tilinpäätöstaitoisena kirjanpitäjänä pidin hänen tyylistään olla ”kamreeri” eduskunnassa, mutta näytöt tavallisen kansan puolustamisessa ovat uskomattoman heikot.

Kun mennään ajassa taaksepäin, niin 1990-luvulla toimiessaan valtiovarainministerinä, Niinistö oli puoltamassa tavallisten suomalaisten velkojen myyntiä norjalaiselle perintäyhtiölle vain 5%:lla niiden arvosta. Tuntuu uskomattomalta, että juristin koulutuksen saanut ihminen, ei ymmärtäisi mitä tämä merkitsee velalliselle tai takaajalle. http://www.promerit.net/2013/01/18998/

Valtio sai sai tässä kaupassa vain 600 miljoonaa markkaa yhteensä 12 miljardin markan saatavista, mutta velalliset tuomittiin monen osalta ikuiseen velkavankeuteen, koska velat perittiin/peritään heiltä täysimääräisinä korkojen kera.

Tätä tavallista kansaa kurjuuttavaa päätöstä Sauli Niinistö oli valtiovarainministerinä tekemässä.

Tullaan ajassa eteenpäin ja vuoteen 2015. Silloin jo presidentiksi päässyt Sauli Niinistö hyväksyi lainmuutokset tekijänoikeuslakiin. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150607

Mielenkiintoisen tässä tekee se, että nimenomaan lain 60 a §:n varjolla lähetellään ns. tekijänoikeuskirjeitä, joissa vaaditaan kohtuuttomia hyvitysvaatimuksia tavallisilta kansalaisilta pelkän IP-osoitteen perusteella.

Presidentti Sauli Niinistön vahvistamalla lailla, meillä on arviolta 100 000-200 000 suomalaisen yhteystiedot luovutettu, yksityisyyden suoja täysin unohtaen, markkinaoikeuden päätöksellä kansainvälisten tekijänoikeustrollien käyttöön.

Tästä toiminnasta on aiheutunut kohtuutonta haittaa ja murhetta täysin tavallisille kansalaisille, joilla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Olen tarkemmin avannut ilmiötä blogissani http://www.ritvapuolakka.fi/425806078.

Alun mietteisiin palatakseni, mikä Sauli Niinistö onkaan miehiään, niin itse en voi korkeaa arvosanaa antaa, koska tavallisen kansalaisen puolella hän ei ainakaan ole.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän Creap kuva
Vesa Nikkanen

Sauli on umpiporvari. Alla vähän lisää miehen aikaansaannoksista.

http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1478...

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Hauta-ahon kirjoituksen olenkin jo lukenut aiemmin. Asiaa kirjoittaapi.

Käyttäjän vinettoa kuva
Juhani Penttinen

En ole tilinpäätöstaitoinen mutta varmaan kykenisin halutessani jokaisen ihmisen menneisyydestä kaivamaan virheellisiä ratkaisuja.Pres.Niinistö on kuitenkin kansan laajaa suosiota nauttiva ja kansan valisema.Niin halutessaan myös maamme tuleva presidentti.

Presidentti Kekkonen teloitutti , toki käskystä, yhdeksän punakapinallista Haminassa toukokuussa 1918. Hän oli teloitusryhmän johtajana vain 17-vuotiaana ja kokemuksen on täytynyt olla traumaattinen ! Tuosta ja muustakin huolimatta Kekkonen nautti arvonantoa kansan parissa.

Komentosanat olivat: Poskelle, laukaise .. ja hetken päästä seuraavat tavalliset kansalaiset olivat poistuneet keskuudestamme:

Inari Kormu, 23,
Eevert Lappi, 29,
Ilmari Muuri, 26,
Kaarlo Nieminen, 43,
Roope Paronen, 57
Ivar Silvo, 30,
Yrjö Svedberg, 27,
Emil Turkia, 32,
Edvard Ylätupa, 37."

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Sinänsä jos miettii, niin 1990-luvun toimien takia arviolta 15 000 poistui oman käden kautta. Suoraa käskyä näiden teloittamiseksi ei annettu, mutta eipä paljon muutenkaan.

Blogissani http://www.ritvapuolakka.fi/412161270 kirjoitan tästä tarkemmin. Alaosassa on myös hyviä linkkejä, jotka kannattaa lukea, niin ymmärtää, mitä Niinistökin on ollut päättämässä.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Toivotaan, että presidentti Sauli Niinistö ymmärtää tekemänsä virheen ja alkaa välittömästi toimenpiteisiin, jottei kansalaisten yksityisyyden suojaa enää enempää tärveltäisi.

Jos uusi kulttuuriministeri Sampo Terho ottaa nämä tekijänoikeudelliset asiat, niin tässä on ensimmäinen tärkeä työ hoidettavaksi.

Käyttäjän KariNikander kuva
Kari Nikander

Ritva, nyt kun olet löytänyt pari virhettä, jotka presidentti on mielestäsi tehnyt, niin haastan sinut etsimään hänen tekemisistään pari hyvää suoritusta! Hänellähän on takanaan useita kymmeniä tuhansia tekoja, ei paha rekordi, jos kaksi vain on mennyt vihkoon..

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Onneksi sentään myönnät, että Niinistöllä on tullut pari virhettä tehtyä. En ollenkaan suhtaudu näihin yhtä kevyesti, vaan pidän erittäin pahana hänen 1990-luvun touhujaan, samoin kun tämän tekijänoikeuslain kansaa kurjuuttavasta lainsäädännöstä.

Tuolla murolla oli erittäin hyvä kommentti, joten lainaan sen kokonaisuudessaan tähän: "Kansalaisten oikeusturvan kannalta nykyinen lainsäädäntö on erittäin huono ratkaisu. Liittymän omistajan tiedot pitäisi antaa vain viranomaiselle, jolloin siis asiasta täytyisi tehdä aito rikosilmoitus, ei mikään riita-asia. Riita-asiana käsitelty juttu on myös näyttökysymysten yms. kannalta ongelmallisempi kuin esim. rikosasia, jolla viranomainen (poliisi) suorittaa tarvittaessa puolueettoman tutkimuksen ja kuulustelun. Riita-asiassa kun ns. syyttömyysolettama ei toimi, asian ratkaisu tehdään pääsiassa osapuolten näyttöjen perusteella, joka puolestaan nostaa asianajokuluja merkittävästi. On helppo osoittaa ei-syyllinen syylliseksi, jos tämä ei osaa pitää puoliaan (so. kallis asianajaja) ... passiivisuus on tässä se kaikken tyhmin asia, mitä riita-asian oikeudenkäynnissä voi tehdä.

Nykyisessä lainsäädännössä tekijänoikeuden haltijat ja näiden edustajat eivät ole samalla lähtöviivalla ja siis tasa-arvoisia tavallisen kansalaisen (siis "syyllisen") kanssa. On helppo nähdä, kenen ehdoilla tekijänoikeuslainsäädäntö on valmisteltu ja saatettu voimaan. Järkyttävää luettavaa, tosiaan!

Toinen vaihtoehto olisi, että liittymän omistajasta tehtäisiin aito asianosainen yhteystietojen hakuun liittyen, siis voisi kieltää ja riitauttaa liittymän omistajan yhteystietojen antamisen näitä hakeville. Tällöinhän mahdollinen syyllisyys - siis "liittymän syyllisyys" - tuli tarkemmin tutkittua ja liittymän omistaja voisi myös tarvittaessa puolustautua ja asia ei jäisi pelkästään MAO:n harkinnan varaiseksi. Ja samalla pyyntö liittymän yhteystietojen pyynnöstä tulisi aina liittymän omistajan tietoon. Jolloin tämä voisi jo tässä vaiheessa etsiä mahdollisia puolustukseen yms. liittyviä faktatietoja.

Tähän voitaisiin myös liittää joku aikaraja, jonka puitteissa asia pitäisi viedä MAO:n päätettäväksi. Jos mahdollisen rikkomuksen asia viedään päätettäväksi vuosien päästä, tämä estää merkittävästi mahdollisuutta puolustautua tai näyttää toteen mahdollisia muitakin asian käsittelyyn liittyviä faktatietoja. Nythän asianajotoimisto voi etsiä mahdollista syyllisyyttä tukeviä seikkoja liittymän omistajan tätä tietämättä - asian käsittely ei siis ole lainkaan tasa-arvoista mahdollisen puolustautumisen kannalta. Liittymän omistajan mahdollisuudet näyttää monia asioita toteen eivät aina ole aikaviiveestä johtuen mahdollisia.

Keinoja siis tavallisen kansalaisen oikeusturvan parantamiseksi löytyy, jos vain on hyvää tahtoa näiden toteuttamiseksi. Tätä tosin vähän epäilen ..." https://murobbs.muropaketti.com/posts/1718291466/

Niinistöllä on presidenttinä mahdollisuus puuttua tähän, kuten 1990-luvun tapahtumiin. 15 000 henkeä hän ei enää mullan alta saa takaisin, mutta toivottavasti menettelee nyt niin, ettei hänen siunaamansa lain takia sinne mene kansalaisia lisää taloudellisessa ahdingossaan.

Käyttäjän KariNikander kuva
Kari Nikander

En vähätellyt väitteitäsi, pyysin vain nimeämään presidentin pari hyvääkin tekoa.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #9

Ehdotan Kari, että sinä teet oman blogisi Sauli Niinistön hyvistä teoista, koska minulla ei riitä siihen mielenkiintoa, ennen kuin hän on korjannut itse aiheuttamansa epäkohdat.

Mielestäni mitkään muut ns. hyvät teot eivät korjaa hänen tekosiaan, jos ne eivät nimenomaan ole hyviä tekoja suhteessa näihin epäkohtiin.

Arto Granlund

Täällä Turun ja Salon seudulla Niinistö tunnetaan "pikkusieluisenä" ihmisenä.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Hienoa nähdä Ritvan taas kirjoittelevan tänne.

Presidentti Niinistö on paras henkilö ko. rooliin.
Valitaan vaivatta toiselle kaudelle ja poikkeuslailla kolmannelle.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Yks hailee kuka valitaan -08 jälkeen kun lautanen vietiin.Valta siirrettiin pääministerille yhdessä hallituksen kanssa.
Pressalla sama valta kuin naapureiden Kallella ja Haraldilla.

Vai yhäkö joku uskoo UKK presitentin valta -aikaan?
Vain mielipidevaikuttaja.
Sale vai Haukioko sen suosion tekee?

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Ok, kiitos!:)

Eihän sitä tiedä, vaikka Niinistö vielä tokeneekin, kun vähän huomauttaa, että mitä sitä onkaan tultu tehtyä.

Juristina luulisi ymmärtävän, että nykyisenlainen laintulkinta tekijänoikeuslaissa saattaa kansalaiset täysin eriarvoiseen asemaan suhteessa kirjeidenlähettäjien kanssa.

Lisäksi jo epäilys jonkun leffan tai sarjan jakamisesta antaa salassapitomääräysten estämättä tekijänoikeustrollille oikeuden saada yhteystietosi. Yksityisyydensuojamme on täysin tuhottu, vaikkemme olekaan syyllistyneet terrorismiin tai muuhun valtion turvallisuuteen vaikuttavaan asiaan.

Suhteellisuudentajua kuulutan myös presidentillemme.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Jos olet jo lukenut tämän juttusarjan tekijänoikeusasiassa niin onpa sitten muille lukijoille tässä :

http://oikeusjakohtuus.blogspot.fi/2016/01/hedman-...

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Joo, olen lukenut, mutta hyvä olla muillekin kirjeensaajille.

MuroBBS:llä on paljon aiheesta keskusteltu ja nimimerkki korvaoo on kerännyt kommenttiinsa ajankohtaista tietoa ja ohjeita. https://murobbs.muropaketti.com/posts/1715207039/

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset